Does it almost feel like nothing changed at all

Aluksi suihkusta tuli vettä ällistyttävän kovalla paineella, tuntemattomien sinuttelu särähti pahasti korvaan ja tiskatessa yritin etsiä pesusientä tiskialtaan laidalta. Kävin Ronjan kanssa Ruisrockissa, aloitin autokoulun, hankin mekon wanhoihin, uudistin oman huoneen, mökkeilin, näin kavereita paljon, ja niin vaan ensimmäinen kuukausi Suomessa olikin jo ohi.

je t'aime ma meilleure ♥ ;)

Nyt sain vihdoin kasattua itteni tän blogin suhteen. Alkuperäinen suunnitelma oli tosiaan että heti paluun jälkeen tulisin kertomaan YFU:n loppuleiri YES:stä ja muusta, mutta  niin siinä vaan kävi että suomielämä imaisi mukaansa. Tai on siinä vähän muutakin. Mulla on pari juttua sanottavana mun vaihtovuodesta, sellasia asioita mistä en oo ennen viittinyt kirjottaa, mut mistä nyt tuntuu paremmalta avautua. Mun ranskailuun liittyy sellasia juttuja, joiden takia oon vaan halunnut ottaa etäisyyttä vaihtoon liittyviin asioihin. Mutta lähetään nyt liikkeelle siitä YES-seminaarista ja muusta tapahtuneesta :)

Elikkä siis viimenen postaus jäi mun viimeiseen kokonaiseen päivään Ranskassa, jollon vaan valmistauduin lähtöön ja mietiskelin onko laukussa liikaa kamaa. Omasta mielestä onnistuin hyvästelemään mun ranskalaisen elämän hyvin, sain tavallaan kaiken päätökseen. Valmistin itseäni henkisesti aika kauan, mietin että "tänään on viimeinen koulupäivä", "tämä on viimeinen bussimatka", "viimeinen ateria yhdessä", "viimeinen yö Ranskassa" jne. Jostain tollanen voi tuntua turhalta, mutta mä tarvitsin sitä :D Vielä juuri ennen lähtöä host-isältä pysähdyin mun huoneen ovelle ja katselin sitä viimeisen kerran ajattelematta mitään erikoista. Paksu ruskea verho esti valon pääsyn huoneeseen ja sänky oli hämärässä pedattuna keskellä siistiä huonetta, josta oli poistettu kaikki merkit mun olemassaolosta.

Sitten olikin aika suunnata läheiselle juna-asemalle viimeisen kerran. Sieltä otin junan tsekki- ja ruotsalaisvaihtarin kanssa Lyoniin, jossa mukaan liittyi muita, mm. Linnea. Sitten Pariisiin, jossa tavattiin loputkin YFU:n Ranskassa olleet vaihtarit, mm. Susanna. Pariisin päässä oli hassua muistella, miten olin viimeksi kävellyt siellä maaliskuussa ihan eri fiiliksissä mua viikon hostanneen vanhan pariskunnan kanssa (aka host-äidin serkun ja tämän vaimon kanssa). Yöjuna Berliiniin oli kieltämättä jännä kokemus, siitä mieleen jäi päällimmäisenä ahtaat tilat (ei tietenkään istumapaikkoja missään), chillailu junan lattialla Susannan kanssa ja naama punaisena saksaa huutava konduktööri (onneksi mukana olleet sveitsiläiset ymmärsivät mistä oli kyse). Berliinistä seuraava etappi oli Werbellinsee, jossa YES järjestettiin. Siitä alkoi neljän päivän seminaari, jolla siis käytiin vaihtokokemusta läpi eri tavoin. Jokainen osallistui kolmeen erilaiseen workshopiin eli työpajaan jossa sitten käsiteltiin jotain aihetta. YES oli musta ihan hyvä kokemus (vaikka monet halusivatkin sieltä jo kotiin ja vaikkei se ollut ihan niin hohdokasta kuin meiän oli annettu ymmärtää), kyllä sinne kannattaa mennä jos YFU:n vaihtarina Euroopassa on ! Musta oli hyvä että vietti vähän aikaa sellasella no man's landilla host-maan ja kotimaan välillä, silleen sai valmistautua kunnolla perheen ja muiden näkemiseen. 1.7. sitten koitti se kauan odotettu päivä. Oli tosi jännää nähdä kaikki kyltit ja mainokset taas suomeksi, meinas kanssa koko ajan unohtua että kaikki ympärillä olevat ymmärtää jos puhuu suomea...ja kyllä se perheen näkeminen toi onnen kyyneleet silmiin.

Werbellinsee

Mutta miltä se palaaminen sitten tuntuu ? Kysymys jota mietin itse vaihdon loppuvaiheilla ja jota multa sitten on kysytty paluun jälkeen. Mun vastaus on että oikeesti tosi hyvältä, oon vaan ollut niin ilonen että oon taas täällä.  Kun multa kysytään että onko ikävä Ranskaan, niin vastaan että ei. Ei ainakaan vielä. Onhan tietty joitain asioita joita kaipaa jos niitä alkaa muistella, ja kyllähän osa musta on aina Ranskassa (ja onhan brioche taivaallisen hyvää), mutta tällä hetkellä oon keskittynyt jatkamaan taas elämää Suomessa. Sitten on tää vaikeampi kysymys, että oliko kiva vuosi. Yleensä vastaan että ihan jees juu kiva kuitenki olla taas täällä, mutta lähes aina kerron myös miksei mun vuosi ollut ihan niin kiva.

Oon tainnut kirjottaa tästä ennenkin täällä, mutta yleisesti ottaen ainakin vaihto Ranskassa tuntuu olevan odotettua rankempi tai vaikeampi. Lähes kaikilla samassa koulussa mun kanssa olleista vaihtareista oli jonkun perheenjäsenen kanssa ongelmia tai ainakin jokin suhde oli vähän hankala. Mulle tää perheenjäsen oli host-sisko, jonka kanssa olisin halunnut olla läheinen jne. Meiän aluevalvojan sanoin aina ei vaan kemiat kohtaa, ja mulle nyt sitten osui tällänen tapaus kohdalle. Musta tuntui ettei sitä kauheasti kiinnostanut tutustua muhun, hyvä kun edes katsoi muhun päin. Sain aina olla aloittamassa keskustelut ja kysymässä kysymyksiä. Musta ignooraus on ikävimpiä asioita mitä toiselle voi tehdä, ja toi vuosi olikin pieni kolaus itsetunnolle. Sitä kysyy päivittäin itseltään, miksei kelpaa, onko mussa jotain vikaa, mitä teen väärin. Tän seurauksena en pystynyt olemaan oma itseni host-siskon läheisyydessä ja kotona olemisesta tuli stressaavaa. Uskon siihen että kaikki asiat voidaan selvittää puhumalla, eri asia on sitten että haluaako puhua (tämän opin seuraamalla mun eronneiden host-vanhempien suhtautumista toisiinsa). Tulihan asiasta puhuttua host-siskon kanssa syksyllä, kun en parin kuukauden jälkeen uskonut kestäväni sellaista kohtelua koko vuotta ja ajattelin vaihtaa perhettä. Meiän välit parani sen keskustelun jälkeen hetkeksi ja palasi sitten entiselleen. Jäin kuitenkin sinne, koska mun host-vanhemmat oli kivoja ihmisiä ja pelkäsin että toisessa perheessä asiat voisivat olla huonommin. Nyt kun oon kuullut aika hurjiakin juttuja toisten vaihtarien hosteista, niin noi omat ongelmat tuntuu pieniltä, miksi edes valitan. Mutta siellä paikan päällä ei paljoa hymyilyttänyt. Host-sisko oli vaan ehkä mulle se henkilö, jonka kanssa olisin halunnut sen hyvän suhteen ja jolta olisin kaivannut hyväksyntää, mulla kun ei omanikäistä siskoa Suomessa ole. Jos vaihtoon on lähdössä ja host-perheessä on omaa ikääluokkaa olevia sisaruksia, niin ei kannata odottaa että pakosti muodostuu hyvä sisarussuhde, juttu on ollut näin useamman mun tunteman vaihtarin kohdalla. En oo ollut mun host-siskoon minkäänlaisessa yhteydessä paluun jälkeen, host-vanhempien kanssa oon puhunut meilin välityksellä.

 Jos joku muistaa sellasen yksityiskohdan niin mullahan oli poikaystävä syksyllä lähtiessä, sovittiin sillon että pidetään vuosi taukoa ja katotaan mun paluun jälkeen fiiliksiä uudestaan. Ollaan nyt sitten jatkettu ihan vaan kaverilinjalla. Kun nyt tästä aiheesta alotin, niin myönnän että Ranskassa harmitti, että tavallaan jouduin vaihtamaan meiän suhteen kokemukseen, joka ei loppujen lopuksi ollutkaan ihan sitä mitä halusin/toivoin/odotin. Mutta sellasta sattuu, sacrifices have to be made ja nyt jatkan tällä eteenpäin.

Haluan vielä korostaa sitä, kuinka paljon vaihtovuoden "kivuus" on tuurista kiinni. Perhe, kaupunki, koulu, et voi oikeen vaikuttaa siihen mihin päädyt. Mun kumpikin ranskalainen koti sijaitsi oikeasti keskellä mitään, kavereita ei asunut lähistöllä ja jouduin aina pyytämään kyytiä jos halusin johonkin. Mun host-vanhemmilla ei myöskään ollut kauheasti aikaa viedä mua mihinkään, joten sellasta kotona istuskelua ja ajan tappamista oli vähän liikaakin. Vietin aika paljon aikaa yksin omien ajatusten kanssa, pystyin helposti kertomaan mistä asioista olin puhunut kotona sen päivän aikana. Ensimmäiset pari päivää paluun jälkeen olin vähän shokissa, kun musta oltiinkin kauhean kiinnostuneita ja koko ajan on joku jonka kanssa puhua ! Välillä Ranskanssa koin myös että mua kohdeltiin kuin olisin tyhmä, joillain ranskalaisilla on vaikeuksia käsittää että ymmärrän hyvin vaikka en täydellistä ranskaa puhukaan. Sanotaan että nään nykyään maahanmuuttajat ihan eri tavalla.

Ennenkuin kukaan ajattelee että masennuin Ranskassa tmv. niin sanon että oli mulla siellä oikeesti kivaakin :D Noi asiat joista kirjotin kuuluu niihin värimaailmaltaan synkempiin mun vaihtovuoden kokemuspaletissa. Oon tietysti kiitollinen siitä mitä sain, koska sain myös paljon hyviä muistoja Ranskasta (mukavinta on palata viikkoon Pariisissa tai Johannan perheen kanssa, kiertelyyn Lyonin kaduilla tai ystävien kanssa vietettyihin hetkiin) ja koko toi kokemus on ihan uskomaton. Vaihtovuosi on sellanen asia jonka läpikäyneenä voi olla tosi ylpeä itsestään. Vaihdossa ainakin mulla "huono päivä" sai ihan uuden merkityksen, yksinäisyyden, arvottomuuden ja turhautumisen tunteet tuli tutuiksi, ja kaiken tän seurauksena opin arvostamaan pieniä asioita ja omaa kotia entistäkin enemmän. Kivuliaan vuoden jälkeen nään itseni eri tavalla ja hyväksyn ja tunnen itseni myös paremmin. Aika kultaa muistot monissa tapauksissa, eiköhän tässäkin. Meen ehkä ensi kesänä tapaamaan mun luokkalaisia tyttöjä, katsotaan sitten että osaanko edelleen ranskaa..on harmillista miten nopeasti esim. sanastoa pääsee unohtumaan. Kielitaitoa yritän pitää yllä lukemalla ranskaksi, katsomalla ranskalaisia videoita YouTubesta ja kuuntelemalla musiikkia.

koska Suomi

Nyt kun paluusta on jo reipas kuukausi, tuntuu kuin Ranska kuuluisi johonkin toiseen todellisuuteen, kaikki se tapahtui jollekin eri Paulalle. Välillä sinne on hauska palata muistoissa ja miettiä minkälaista mun arki siellä oli, mutta kaiken kaikkiaan oon ollut tosi iloinen kotona ja aika on kulunut supernopeasti (verrattuna varsinkin vaihdon alkuun, jolloin viikko saattoi tuntua vuodelta). Mutta vaihtoon lähteminen kannattaa ehdottomasti jos siihen vain on mahdollisuus. Ei se vuoden "jälkeenjääminen" mitään haittaa, ja ainakin itse oon päässyt takaisin kuvioihin tosi hyvin, ihan kuin en ois poissa ollutkaan. Vaihto on uskomaton matka, jonka merkityksen voi kunnolla ymmärtää vain jos sen kokee itse.

Kaipa tää nyt sitten oli tässä, niin vaan yksi mun unelmista on takanapäin. Tähän loppuun haluaisin kiittää kaikkia niitä, jotka on jaksaneet lukea mun juttuja ja seurata mun vuotta ranskalaisittain !! Jos on mitä vain kysymyksiä, niin voi laittaa kommenttia tai mulle saa lähettää meilinkin jos haluaa, yritän sitten vastata parhaani mukaan. Tulevat vaihtarit, ottakaa mahdollisimman paljon omasta vuodestanne irti !

Kiitos ja kumarrus :)

C'est bientôt la fin

Niin luki jättimäisessä kortissa jonka mun luokkalaiset oli tehny mulle, mukana jokaiselta pieni viesti. Sain myös käsispallon, johon oli kirjoitettu luokkalaisten nimiä. Käsisjengiltä sain pelipaidan, kavereilta rannekorun. Baptistelta ja Leanalta mm. viinipullon mun synttäreiks, ja sitä kautta opin että postista saa erikoispaketteja viinipullojen lähettämistä varten..only in France. 

Viimeisten parin viikon aikana oon hyvästellyt luokan, Lyonin, käsisjengin, parhaat kaverit, Baptisten ja Leanan ja Hugon, tässä järjestyksessä. Oon lukenut suomeksi että saisin taas siitäkin kielestä kiinni, oli ollut pieni tauko. Tein jäähyväisaterian host-äidille oman äidin reseptillä, tyhjensin ja siivosin huoneen host-äidillä. Oli jännää seistä oman huoneen ovella ja nähdä se taas sellasena kuin se oli syyskuussa kun saavuin.

 Tässä pari kuvaa pienistä päätösjuhlista jotka pidettiin luokan kanssa pari viikkoa sitten, tulee kyllä ikävä..

yöpymisvalmistelut

 
Huomenna mä lähen. 

Tänään on vuorossa huoneen siivous ja aterian valmistaminen host-isällä, kamat oon jo suunnilleen pakannut. Mullahan tää pakkausprosessi alko jo viikkoja sitten, kun aloin siirtää kamoja host-äidiltä host-isälle..laukku painaa siinä 23kg, eli lisäkiloista en luultavimmin joudu maksamaan !

On oikeesti tosi hämmentävää, että nyt täältä sitten pitää lähteä. Miten "joo, mulla on vielä neljä kuukautta" vaihtui "lähden kesäkuussa" josta taas "lähden 26. päivä" ja viimein "lähden ensi viikon torstaina", "lähden ylihuomenna". Mä en voi käsittää sitä, mutta niin mä vaan löysin itteni kirjottamasta jäähyväiskirjeitä melkein tyhjässä huoneessa, elämä pakattuna matkalaukkuun viimeisen 10 kuukauden ajalta. Ei sitä haluaisi uskoa. Musta on vähän masentavaa että rakentaa tänne elämää melkein vuoden ajan ja juuri kun kaikki on alkanut sujua ja elämästä alkaa nauttia, onkin lähdön aika. En vaan voi tajuta sitä kunnolla, että pian päivä, joka on käynyt mielessä joka päivä, koittaa ja nousen taas lentokoneeseen, kohteena Helsinki-Vantaa.

Tässä tällästä pientä avautumista..on tosi hämmentävää, kun on samaan aikaan innoissaan palaamassa kotiin ja haikea kaiken jättämisestä. Mutta niinku host-isä mulle sano, ikinä ei voi tietää minne elämä kuljettaa. Saattaahan olla että joku päivä perustan lääkärinvastaanoton Panamaan Hugon kanssa, ei sitä voi tietää :D

Tu vas me manquer Clara !

Huomenna siis host-äiti tulee hakemaan aamulla ja heittää mut asemalle, josta lähdetään muiden vaihtareiden kanssa yhteisvoimin junalla kohti Lyonia, josta otetaan toinen juna Pariisiin, josta taas otetaan yöjuna Berliiniin. Perjantaina siis herään Berliinissä ! Sieltä lähdetään kohti Werbellinseetä jossa YFU:n järjestämä neljän päivän YES-seminaari pidetään. Tulee varmasti olemaan huippua, meitä on noin 500 nuorta eri puolilta Eurooppaa..jännittää liikaa.

Tässä tällänen pieni päivitys fiiliksistä ennen lähtöä, tiistaina sitten suunnitelmissa on ottaa ruisleipä-, Oltermanni- ja maitoyliannostus ja mennä saunaan (se on muuten yksi asia jota ranskalaiset ei vaan voi käsittää, että jokaisella on oma sauna himassa). Tuun sitten taas kertomaan tunnelmia !

Kun on jäljellä 17 päivää lähtöön

Niin sitä vaan ollaan jo kesäkuussa..nyt kun mietin niin tää vaihto on mennyt hirveetä vauhtia, tuntuu että äsken vasta lähdin, ja nyt pakkauspaniikki on jo iskenyt. Lähetin tossa viime viikolla 18kg kamaa Suomeen (jossa oli siis kaikki talvikamat ja muuta mukavaa)..katse eksyy koko ajan silmäilemään vaatekaappia ja matkalaukkua, tunteet vaihtuu luottavaisuudesta ahdistukseen, ja taidan lähettää vielä jotain edeltä.

Vietin kuun alussa viikonlopun taas Johannan perheen kanssa, mentiin kattomaan sellasta Choranchen luolastoa parin tunnin ajomatkan päässä meiltä. Tässä kuvia reissulta:

"pääsy vesiputoukselle kielletty" ja kukas se siellä

Sisällä luolissa oli vaikea saada hyviä kuvia mutta tällasta siellä oli:

 

 Seuraavaksi käytiin kävelemässä parissa pienessä kylässä, kuten Johannan perheen kanssa kuuluu ;)

Yksi luostarikin tuli taas nähtyä..

 Paluumatkalla, kun olin taas jo aika lailla kuollut, pysähdyttiin paikassa jonka nimi on Le Palais idéal du Facteur Cheval eli suoraan käännettynä Postinkantaja Chevalin ihanteellinen palatsi. Kysessä on pikkukivistä rakennettu pieniä yksityiskohtia täynnä oleva palatsi, jonka tää postimies Cheval on aivan yksin rakentanut. Tarinan mukaan hän keräsi joka päivä pikkukiviä postinkantomatkalla ja iltaisin/öisin rakensi palatsiaan. Rakennuksen valmistumiseen meni 33 vuotta. Vaikuttava tarina ja yhtä vaikuttava palatsi ! Välillä en kyllä tajua mistä ihmiset saa ideansa..

 Viimeisten päivien kunniaksi koulussa järjestettiin pukeutumispäivä, mun luokka oli ottanut yhteiseksi teemakseen Nälkäpeli-leffoista tutun Capitolin muodin, niinpä sit vedin pinkit hansikkaat käteen, pinkit sukkikset jalkaan ja pistin meikkiä naamaan oikeen olan takaa.

Hugo elementissään turistina

Viikonloppuna käsisjengi piti yllätyksenä valmentajille kauden päättäjäiset. Päivällä mentiin yhdelle tytöistä syömään ja nauttimaan hyvästä säästä, mullekin kelpaisi talo omine kuntosaleineen ja uima-altaineen..eikä kylppäri jossa radio menee päälle valokatkaisimesta olis myöskään paha (ihan vaan vinkkinä äiti ja isi).

Mun yllätykseksi pelattiin myös mölkkyä (ranskalaisittain "mjolky") ! Ideaa selitettäessä mietin että pelihän on vähän niinku mölkky ja kun se otettiin esiin niin sehän se olikin. Toinen valmentajista valitsi mut heti joukkueeseensa kuullessaan että peli tulee Suomesta...

Ei ehitty pelata loppuun, koska iltapäivällä suunnattiin "sporttiaktiviteettiin" kuten ohjelmanumeroa valmentajille oli markkinoitu. Kyseessä oli trottinette, ideana laskea isoilla potkulaudan ja pyörän risteytyksillä alas viereisen vuoren rinnettä..tää juttu yllätti mut niinku se acrobranch-puisto ja Peaugresin zoo, oli tosi hauska iltapäivä ! Laskeutuminen vuorelta kesti parisen tuntia ja matkan varrelle oli välillä tosi haastaviakin metsäreittejä, mutta kaikki selviyty hengissä ja illalla sitten oli vielä yhteinen ateria.

Käsisjengiä tulee kyllä olemaan ikävä..oon sellanen että kaipaan joukkueurheilua, ja jos en ois voinut harrastaa edes käsistä täällä niin en tiiä mitä oisin tehnyt.

Nyt tänään meillä oli juhlapyhien takia vapaapäivä, oon lähinnä vaan yrittänyt sietää kuumuutta..

Huomenna koittaa viimeinen koulupäivä ja 17 päivän päästä lähtö !

Toukokuun tuulia

Pilvetön taivas, vilvoittava tuuli, auton lämpömittarissa 28 astetta. Siristän silmiä auringossa, katson horisontissa siintäviä vuoria. Joitain asioita ei voi selittää, ne pitää itse kokea.

Seuraavaksi vähän päivitystä viime aikojen puuhista, postausten välillä onkin venähtänyt pitkä aika, pahoittelut ! Täällä mä edelleen elelen, kuvamäärä jonka otin kuun alussa toisella lomaviikolla on vaan tuntunut lannistavan suurelta enkä oo jaksanut alkaa käymään niitä läpi..j'ai eu la flemme kuten ranskalainen asian ilmaisisi. Nyt tosiaan viedään viimesiä viikkoja täällä, viimeset kokeet on pidetty ja koska en kirjota ranskaa muiden mun luokkalaisten tavoin niin oon nyt itse sitten ottanut varaslähdön kesälomaan! (mun luokalla alkaa lukuloma 10.6.)

Lähen nyt sit käymään läpi mitä tässä kuussa on tapahtunut eli saatte jättipostauksen toukokuusta. Kun selostin yks päivä pari viikkoa sitten host-isälle mun suunnitelmia niin se totes vaan että mullahan on paljon ohjelmaa. Ja hyvä niin, yritän tehä kaikkea mahollista nyt kun vielä ehdin ! Toisaalta oon täällä oppinut ettei kannata liikaa murehtia pikkuasioista, on suurempiakin huolia kuin että ehdinkö nähdä jonkun kaupungin vielä ennen lähtöä. Multa kysellään paljon että aionko palata Ranskaan, ja tietysti aion, ihan niin traumatisoitunut en oo. Noei. Sain tietää etten valitettavasti tapaa enää Carolia, joka tulee Ranskaan kesäkuun sijaan heinäkuussa. Mutta kuten host-isä sanoi, ensi kerralla sitten.

Joka tapauksessa vietin sen pääsiäisloman toisen viikon eli toukokuun alun mun luokkakaverin Johannan perheen luona, kun host-isä oli Jenkeissä ja host-äiti ja -sisko matkalla. Oon laskeskellut että oon nyt vaihdon aikana yöpynyt ainakin 15 eri paikassa eli toisten nurkissa oleskelu on tullut tutuksi..puhuin just tällä viikolla mun luokalle vähän vaihtokokemuksesta, ja kerroin esimerkiksi siitä miten ootan tunnetta että oon taas omassa kodissa, en kenenkään vieraana tai jotenkin väliaikaisena. Mut viikko Johannan luona oli superkiva, yks vaihdon parhaista ! Pääsin hyvin Johannan perheen menoon mukaan, ovat tosi vieraanvaraisia ihmisiä, ja viikon lopussa tuntu että olin saanut taas uuden perheen täältä.

Saapumispäivänä asetuin taloksi ja leivoin rahkapiirakan perheelle joka niin ystävällisesti otti mut vastaan. Keskiviikkona käytiin eläinpuistossa, joka on tän meiän régionin toiseksi suurin. Kyseinen zoo on Annonayhyn johtavan tien varrella eli ohitetaan se päivittäin koulumatkalla, ja host-äiti olikin sanonut että se kuuluu paikkoihin joissa mun pitäis käydä ennen lähtöä. Nyt sitten pääsin ihmettelemään kaikkia eläimiä joita siellä oli, ensin ajeltiin autolla sellanen safari läpi ja sitten siirryttiin liikkumaan jalkaisin itse puistoon. Paikka yllätti mut positiivisesti, meillä vierähti siellä useampikin tunti, eli jos tännepäin Ranskaa jostain syystä eksyy niin Zoo de Peaugres on käymisen arvoinen paikka.

Torstaina lastattiin auto täyteen ja lähdettiin etelään kohteena Roussillon-niminen kylä joka on meiän Rhône-Alppila régionista etelään sijaitsevalla hallintoalueella. Eli suomeksi lähdettiin etelään. Siitä alkoi tosi intensiiviset kolme päivää (jotka tuntu viikolta), on ihme miten lyhyessä ajassa voi nähdä niin paljon. Etelään suunnatessa pysähdeltiin eri kylissä kattomassa pieniä nähtävyyksiä. Aloitettiin Fontaine-de-Vaucluse -nimisestä kylästä, jossa oli paikan nimen mukaan lähde, joka oli muuten uskomattoman kirkasvetinen.

millonkoha viimeks oon nähny noin kirkasta vettä

Sitten jatkettiin Village des Bories -nimiseen paikkaan, jossa on parisenkymmentä kivistä rakennettua vanhaa "taloa". Tää pieni kylä syntyi joskus 1700-luvulla ja on nyt ollut ulkoilmamuseona noin kolme vuosikymmentä. Talot on rakennettu jollain erikoistekniikalla pelkistä kivistä, minkäänlaista laastia tms. ei olla käytetty (ja silti pysyvät kasassa).

ja joku oikeesti asu tuolla

kuvat on Johannan isän ottamat :)

Kivihökkeleiden jälkeen käytiin Gordesin kylässä, joka on ihan upella paikalla !

 

Seuraava visiitti tehtiin Sénanquen vanhaan luostariin, jonka pihalla oli laventeliviljelmiä. Heinä-elokuussa koko pelto on sitten sinisenä. Tehtiin luostarissa opastettu kierros jonka ajaksi sammutin aivot (se opas puhu niin hiljaa että oli mahdoton pysyä mukana).

Auto oli visiitin ajaksi jäänyt aurinkoon, ja lähtiessä lämpömittarissa oli 35 astetta.....Johannan perhe sai hyvät naurut kun en voinut uskoa että oli oikeesti niin kuuma. Otettiin kuva ja ajettiin sinne Roussillon-nimiseen kylään jossa myös yövyttiin. Oli aivan upee paikka !

Johannan isän ottamia kuvia

Alue on tunnettu okran punaiseksi värjäämästä maaperästä, jota mekin päästiin ihailemaan, kun tehtiin pari kävelylenkkiä. Tässä kuvia ekalta päivältä:

Ja tokalta, jolloin tehtiin pidempi kävelylenkki:

Jatkettiin taas matkaa ja pysähdyttiin Forcalquier-nimisessä kaupungissa jätskille ja kiivettiin myös sellasen pienen kirkon luo hienolle näköalapaikalle (tässä vaiheessa jalat huus hoosiannaa)

 Kaiken tän jälkeen ajettiin vihdoin paikkaan jossa yövyttiin, ihanaan pikkukylään joka oli aika lailla keskellä ei-mitään..

kylän yläpuolella roikku tollanen pieni tähti

tonne ylös kiivettiin seuraavana päivänä

Matka ei ollut vielä todellakaan lopussa, seuraava kohde oli kylän lähellä oleva järvi

Eikä siinä vielä kaikki ! Kun Johannan vanhemmat kuuli etten oo vielä nähnyt Ranskan Rivieraa niin ne halus antaa mulle tilaisuuden käydä siellä ja parin tunnin ajomatkan jälkeen päästiinkin haistelemaan merituulta Hyères-nimiseen kaupunkiin.  

ravintolasta jossa syötiin

Montpellierista ostettu farkkutakki kovassa käytössä ;)

siellä ne oli satamassa kiltisti vierekkäin, Suomi ja Ranska

Käytiin vielä yhden pikkukaupungin vanhassa kaupungissa kävelemässä, tässä kuvia sieltä:

 Sit alkoi neljän tunnin kotimatka !

Ehdin ton viikon aikana nähdä vaikka mitä ja viihdyin Johannan perheen kanssa tosi hyvin, välillä sitä tapaa uskomattoman kivoja ja ystävällisiä ihmisiä. Ei todellakaan tehnyt mieli palata kouluun kaiken jälkeen..

kuvat Johannan kodin lähistöltä

Mutta pakkohan se oli. Loman jälkeen arki on jatkunut, oli ne viimeset kokeet, juhlittiin yhen luokkalaisen synttäreitä ja tein mun ensimmäisen maalin käsispelissä (oli ehkä jo aikakin). Vietin aikaa muiden vaihtareiden kanssa ja hyvästeltiin meksikolainen Pablo, joka palas jo kotiin..

Jäähyväiset lähtiessä Suomesta oli vaikeat, mutta silloin tiesi vielä palaavansa. Täällä oon saanut hyvästellä monia ihmisiä tietäen, ettei todennäköisesti enää koskaan tulla tapaamaan. Tällä kertaa se oli Pablo, pian tulee aika jättää koko Ranska taakse.

tu me manques..

 Paluu ja jäähyväiset olivat aiheena YFU-tapaamisessa, joka järjestettiin viime viikonloppuna. Se oli nyt sitten viimenen réunion vaihdon aikana, seuraava YFU-juttu on kesäkuun lopussa oleva YES-seminaari.

Viikko sitten kokoonnuttiin siis taas, tällä kertaa mukana olivat myös Susanna ja yks unkarilainen vaihtari Etelä-Ranskasta :) Aloitettiin viikonloppu acrobranch-puistossa kiipeillen, oli paljon hauskempaa ja ihan erilaista kuin mitä odotin !

turvavaljaat päälle...

...ja matkaan

Iltapäivän jälkeen lähdettiin kädet (ja Susannan tapauksessa myös käsivarret) hiertymiä täynnä kohti samaa paikkaa jossa ensimmäinen réunion pidettiin syksyllä. Tällä kertaa talo oli onneksi edes vähän lämpimämpi.. Sunnuntaina Ranskassa vietettiin äitienpäivää, ja niin me katettiin ruuat ulos ja kaikki sai YFU-hatun joka annettiin lahjaksi omalle host-äidille. Perinteen mukaan jokainen oli tehnyt jälkkärin, saatiin valita ranskalaisen tai oman maalaisen väliltä, joten tein appelsiini-suklaakuivakakun, jonka esittelin siis suomalaisena (otin reseptin täältä: http://kotiliesi.fi/ruoka/reseptit/meheva-appelsiini-suklaakakku) . 

me suomitytöt :)

Kun mietittiin yhdessä, miten host-perheitä ja kavereita voisi kiittää yhteisestä ajasta täällä, tuli tajuttua paremmin että kohta se lähtö oikeasti on edessä. Alle kuukauden päästä. Musta on tosi kiva palata kotiin, skypetin just perheen kanssa ja se vaan lisäs odotusta, mutta tuleehan lähtö olemaan vaikea. Toi YFU:n tapaaminen oli must tosi hyödyllinen ja se järjestettiin just oikeaan aikaan, teki hyvää vaihtaa ajatuksia lähdöstä ja oikeesti puhua siitä, mitä ainakaan itse en haluaisi kokea, kaiken hyvästelystä. Aion kirjottaa kirjeitä kavereille ja perheelle, en tiiä vielä miten voisin tarpeeksi hyvin ilmaista kaiken sen kiitollisuuden jota tunnen. Vaikkei tää vuosi oo vastannut ollenkaan mun odotuksia niin oon tosi ilonen että lähdin, musta kaikki vaihtarit on tehny oikeen päätöksen haastaessaan itsensä tällä tavoin. Mikään vaihtovuosi jota oon tarkemmin seurannut ei oo ollut ongelmaton, mutta siksi täällä ollaan, että niistä ongelmista opittaisiin selviytymään. Suomessa sitten jatkuu taas se ns. oikea elämä, pääsen sinne minne oikeasti kuulun.

Kiitokset niille jotka jaksoi lukea loppuun asti ja hyvää kesälomaa kaikille niille joilla se alkoi ! :)